Valitse pikaruoan elintarvikepakkaukset oikein

Elintarvikepakkauksia, ja varsinkin rasvaiselle pikaruoalle tarkoitettuja käytännöllisiä käärepapereita, tulee miettiä tarkkaan, kun ravintolan imagoa rakennetaan. Paperien ja pakkausten tulisikin ilmentää sekä brändiä, että toimia käytännöllisinä osina hygieniaa ja ruoan nauttimista.

Hampurilaiset, pizzat ja grilliruuat rasvan kestäviin kääreisiin

Hampurilaistasku, grillitasku ja pizzalaatikot ovat tyypillisesti pikaruokaravintolan ensimmäisiä pakkausmateriaalihankintoja. Ne voidaan personoida brändi-ilmeen mukaisesti perinteisen logon lisäksi niin värien kuin myös mieleenpainuvien kuosien ja printtien osalta. Näin ollen pakkausmateriaalit eivät toimi ainoastaan käytännöllisinä osina ravintolan arkea, vaan ne osallistuvat myös paikan markkinointiin, vilahdellessaan vilkkaassa katukuvassa.

Brändäys on tätä päivää

Viimeisen päälle brändätty ravintola jää myös mieleen erityisen hyvin – kun kaikki on paikan päällä mietitty tarpeeksi pitkälle, aina kalustuksesta, tekstiileihin, muuhun sisustukseen, henkilökunnan työasuihin sekä pakkausmateriaaleihin saakka, on huomiarvo taattu. Tällainen ravintola jää yksinkertaisesti niin paljon paremmin mieleen, kuin tavallisesti sisustettu, vaikkakin hyvää ruokaa tarjoava toimipiste.

Keskipisteessä ravintolaelämys

Ravintolakäynnistä syntyy ruoan, sisustuksen sekä pakkausmateriaalien mukana kokonaisvaltainen elämys, sen sijaan, että ravintolassa käytäisiin vain pikaisesti nauttimassa ruuasta. Varsinkin tänä päivänä, kilpailun ollessa erityisen kovaa kaikilla toimialoilla, on eriytyminen ja brändääminen entistä kovemmassa huudossa. Eikä suotta, sillä uskallan jopa väittää, ettei yhdelläkään ravintolalla tänä päivänä ole varaa kokonaisvaltaista kokemuksen tuottamista ohittaakaan.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *